Israelin kansallisrunoilija Bialik (k. 1934) on todennut, että Raamatun lukeminen muulla kuin alkukielellä on kuin suutelisi morsianta hunnun läpi. Vertaus on ehkä kaukaa haettu, mutta sopii myös striimattuihin jumalanpalveluksiin, joiden varassa kirkon jumalanpalveluselämä nyt korona-aikana pyörii.
Tätä kirjoittaessa seuraan viereisestä selainikkunasta Maria Egyptiläisen sunnuntain liturgiaa Uspenskin katedraalista. Toimittavan papin, diakonin ja ponomarin lisäksi paikalla on kolmihenkinen kuoro. Kuvaus, äänitys ja kuorolaulu ovat ykkösluokkaa kuten pääkatedraalin arvolle sopiikin.
Seurakunnat ovat suurella innolla lähteneet jakamaan palveluksiaan netin kautta. Lähetysten tekninen taso vaihtelee, mutta yrittänyttä ei sovi soimata. Tekniikkaa tärkeämpää onkin pohtia, mitä tämä verkkopalvelusten aika voi meille opettaa?
Arkkipiispa Leo muistuttaa paimenkirjeessään, että rukous ei tarvitse rekvisiittaa. Kotialttarin tai ikonin edessä voi rukoilla, ja niinhän moni varmaan tekeekin. Mutta ortodoksisesta jumalanpalveluksesta jää paljon puuttumaan, jos se jää vain kuvan ja äänen varaan.
Kun palveluksiin ei nyt pääse, on hyvä muistaa, että tilanne on tuttu monille kirkon jäsenille myös normaaliaikana. Heille tämä kirkon ”digiloikka” on tervetullut uudistus, joka toivottavasti saa jatkoa. Aktiiviset kirkossakävijät joutuvat nyt kantapään kautta kokemaan, millaista on elää ilman reaalista yhteyttä jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin. Paljon on myös niitä kirkon jäseniä, joille se on normaalioloissa tehty omakohtainen valinta.
Eristysaika on muuttanut arkirutiineja. Monet ovat tarttuneet tavallista hanakammin puhelimeen ja kyselleet kuulumisia. On haluttu jakaa yhteistä kokemusta ja ilmaista huolenpitoa myös niistä, joihin ei ole ollut vähän aikaan yhteyttä. Sen soisi jatkuvan myös koronakauden jälkeen.
Tätä kirjoittaessa seuraan viereisestä selainikkunasta Maria Egyptiläisen sunnuntain liturgiaa Uspenskin katedraalista. Toimittavan papin, diakonin ja ponomarin lisäksi paikalla on kolmihenkinen kuoro. Kuvaus, äänitys ja kuorolaulu ovat ykkösluokkaa kuten pääkatedraalin arvolle sopiikin.
Seurakunnat ovat suurella innolla lähteneet jakamaan palveluksiaan netin kautta. Lähetysten tekninen taso vaihtelee, mutta yrittänyttä ei sovi soimata. Tekniikkaa tärkeämpää onkin pohtia, mitä tämä verkkopalvelusten aika voi meille opettaa?
Arkkipiispa Leo muistuttaa paimenkirjeessään, että rukous ei tarvitse rekvisiittaa. Kotialttarin tai ikonin edessä voi rukoilla, ja niinhän moni varmaan tekeekin. Mutta ortodoksisesta jumalanpalveluksesta jää paljon puuttumaan, jos se jää vain kuvan ja äänen varaan.
Kun palveluksiin ei nyt pääse, on hyvä muistaa, että tilanne on tuttu monille kirkon jäsenille myös normaaliaikana. Heille tämä kirkon ”digiloikka” on tervetullut uudistus, joka toivottavasti saa jatkoa. Aktiiviset kirkossakävijät joutuvat nyt kantapään kautta kokemaan, millaista on elää ilman reaalista yhteyttä jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin. Paljon on myös niitä kirkon jäseniä, joille se on normaalioloissa tehty omakohtainen valinta.
Eristysaika on muuttanut arkirutiineja. Monet ovat tarttuneet tavallista hanakammin puhelimeen ja kyselleet kuulumisia. On haluttu jakaa yhteistä kokemusta ja ilmaista huolenpitoa myös niistä, joihin ei ole ollut vähän aikaan yhteyttä. Sen soisi jatkuvan myös koronakauden jälkeen.
RSS Feed
