​Suokaa anteeksi tuo hiukan provosoiva kysymys, mutta se lienee noussut useammankin ortodoksin mieleen viime viikkoina. Putinin johtama hyökkäyssota on jauhanut Ukrainaa maan tasalle jo kaksi kuukautta ja on aiheuttanut valtavaa tuhoa ja mittaamatonta inhimillistä kärsimystä. Oikeasti kysymys kuuluisi; voidaanko häntä enää pitää ortodoksina?

Putinista kerrotaan, että hänen äitinsä vei pojan salaa kasteelle, joten siinä mielessä asiasta ei ole epäselvyyttä. Äiti ei kuitenkaan toiminut yhtä viisaasti pojan ammatinvalinnan suhteen, jotta tämä olisi välttynyt KGB-upseerin uralta. Toisaalta opiskelihan Stalinkin pari vuotta pappisseminaarissa, josta omaksui lähinnä ristisaatot kommunistien näyttävien vappukulkueiden esikuvaksi.

Tänä viikonloppuna Venäjällä kuten muuallakin ortodoksisessa maailmassa vietetään juliaanisen kalenterin mukaista pääsiäistä. On mielenkiintoista nähdä, millaisia ilmaisuja patriarkka Kirillin myötämieli Putinin hyökkäyspolitikkaa kohtaan saa juhlapyhän palveluksissa. Aiemmista puheistaan hän sai näyttävät nuhteet myös oman kirkkomme johdolta, mutta sokeuden määrä taitaa tässä tapauksessa ylittää ymmärryksen.

Ortodokseilla ei ole tapana jaella taivaallisia tuomioita varsinkaan ennakolta kuten joissakin kristillisissä piireissä tapahtuu. Sen varjolla ei kuitenkaan voi väistää otsikon esittämää kysymystä, johon silmittömän väkivallan käyttö toisen maan siviiliväestöä kohtaan antaa perustellun aiheen. Onko ortodoksiksi tunnustautumiselle muitakin varteenotettavia kriteerejä kuin aikanaan saatu kaste?

Tässä yhteydessä olisi helppoa viitata Raamattuun ja todeta: etsi sieltä. Raamatusta löytyy kuitenkin monenlaisia näkemyksiä väkivallasta kansakuntien välisissä suhteissa. Yksinomaan Psalmien kirjassa on useita kohtia, joissa israelilaiset anovat Jumalalta tulta ja tappuraa vihollisen niskaan. Paavali sanoo, ettei esivalta kanna miekkaa turhaan. Ja sitten on se Jeesuksen sana: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu!

Raamatusta ei siis suoraan katsottuna ole ohjeeksi näin vaikeassa asiassa. Se on monessa suhteessa uskon ”alkeisoppikirja” kuten yliopisto-opettajankin toiminut isä Matti Sidoroff on joskus todennut. Raamatun tueksi tarvitaan kirkon kokemusta ja tulkintaa, mutta onko historiasta tässä suhteessa opettajaksi? Enemmän tai vähemmän oikeutettua väkivaltaa on käytetty myös kristikunnan asian puolesta kautta vuosisatojen.

Suhtautumisessa sotaan kristikunnassa vallinnee ainakin jonkinmoinen konsensus siitä, että kansakunnilla on oikeus puolustautua tarvittaessa myös väkivaltaa käyttäen. Hyökkäyssota sitä vastoin on tuomittu varsin laajasti kristillisen etiikan valossa. Entäpä sitten, kun hyökkäys nähdään tarpeelliseksi osana puolustusta tai muutoin puolustuksellisista syistä? Vaikea kysymys.

Sota nähdään kuitenkin kirkon opetuksessa syntinä, langenneen ihmisen heikkoutena, jota tulisi kaikin voimin pyrkiä välttämään. Aseiden kalistelun sijaan tarvittaisiin nöyryyttä ja itsetutkiskelua. Hyökkäyssodan käynnistäminen juuri suuren paaston kynnyksellä ei edusta sellaista asennetta. Se ei todista katumuksesta eikä anteeksiannosta vaan jostain aivan muusta.

Kristus nousi kuolleista! – Totisesti nousi! 
​

Suomeen on tullut puolitoista kuukautta kestäneen Ukrainan sodan aikana noin 16 tuhatta pakolaista, jotka ovat hakeneet täältä tilapäistä suojelua. Suojelupäätöksen saa vuodeksi kerrallaan. Suojelua hakeneista lähes puolet eli 40 prosenttia on ollut lapsia ja 85 prosenttia naisia, lähinnä heidän huoltajiaan. Suomeen tulevien pakolaisten määrän on arvioitu nousevan 40:een, jopa 60 tuhanteen sodan kulusta riippuen.

Pakolaisten asuttamisesta vastaavat pääosin kunnat valtion rahoituksella. Monin paikoin perheet pyritään sijoittamaan tavallisiin asuntoihin, joissa huomattava osa heistä asuu jo nyt tuttavien ja pakolaisia majoittaneiden suomalaisten luona. Riihimäen kaupunki on varautunut 200 ukrainalaisen sijoittamiseen tyhjillään oleviin vuokra-asuntoihin. Heitä on tullut myös lähikuntiin, Lopelle ja Hausjärvelle.

Suuri merkitys ukrainalaispakolaisten kotoutumiselle on myös ortodoksisella kirkolla, onhan pääosa heistä ortodokseja. Tulijat ovat kokeneet kovia, kun kodit on tuhottu ja kaikki turvallinen kadonnut ympäriltä. Myös huoli kotimaataan puolustamaan jääneistä läheisistä painaa mieltä. Kirkko onkin palkannut pikavauhtia ukrainankielisen papin, joka aloittaa työssään lähipäivinä. Tarjolla on myös lyhytaikaista tulkkausapua esimerkiksi viranomaisasiointiin, unohtamatta tietenkään venäjän kieltä taitavia pappeja.

Suuri vastuu kotouttamisessa lankeaa kuitenkin seurakunnille ja paikallisille ortodoksiyhteisöille. Tässä asiassa on lähdetty liikkeelle myöskin Riihimäellä. Ilahduttavia ovat olleet pakolaisia auttavien paikallisten vapaaehtoisten yhteydenotot, joiden perusteella on ryhdytty toimiin.

Alueen pyhäkköjen jumalanpalvelustiedot julkaistiin Minean sivuilla ensin venäjäksi, jota moni tulijoista kuitenkin ymmärtää, ja pian myös ukrainaksi. Kyseiselle sivulle on laitettu muutakin tarpeellista tietoa. Perjantaina olimme sitten kertomassa Minean ja seurakunnan palveluksista ja tapahtumista ukrainalaisten viikkotapaamisessa Riksulassa. Eiliseen Lasaruksen lauantain liturgiaan ja kirkkokahveille osallistuivat jo ensimmäiset ukrainalaiset.
​
Viikkotapaamisessa kävi ilmi, että pakolaisten uusista kodeista puuttuu vielä paljon tarpeellista tavaraa huonekaluja myöten. Tätä varten järjestetään kuitenkin Riihimäellä erillinen keräys, joten kannattaa seurata paikallisia tiedotusvälineitä ja sosiaalisen median kanavia. Juuri nyt etenkään tilaa vieviä kalusteita ei voida ottaa vastaan, joten malttiakin asiassa tarvitaan.

Alkavan viikon maanantaina 9.4. klo 13–16 Minea pidetään avoinna hiljentymistä varten, jolloin pakolaisilla on mahdollisuus keskusteluun papin kanssa. Torstain 14.4. aamupäivän Kässäkerhoon samoin kuin diakoniailtapäivään ukrainalaiset on niin ikään toivotettu tervetulleiksi. Kiinnostusta on ilmennyt myös pääsiäisyöpalvelukseen, johon tarvittaneen kyytiapua. Sitä asiaa nyt selvitellään.
​