"Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." (Luuk. 17:19). Näillä sanoilla Jeesus lähetti matkaan parantamansa spitaalisen miehen, samarialaisen, yhden kymmenestä, joka Jumalaa ylistäen palasi kiittämään suuresta ihmeteosta. 

Sama ajatus uskon parantavasta voimasta tulee esille myös verenvuotoa sairastaneen naisen (Mark. 5:34), sokean kerjäläisen (Mark. 10:52) ja sadanpäällikön kotona makaavan sairaan palvelijan tapauksessa, jossa etäisyyskään ei ollut esteenä: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani. (Matt. 8:13).

Mutta palataanpa vielä noihin kymmeneen spitaaliseen mieheen, joista aiemmin tekstissä mainitaan, että Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!" (Luuk. 17:12–13). Tarttuvaa tautia sairastavat miehet noudattivat siis tuon ajan turvaetäisyyttä!

Spitaali eli lepra oli yleinen vitsaus Vanhan testamentin ajan maailmassa. Kolmannen Mooseksen kirjan luvut 13 ja 14 on omistettu kokonaan spitaalin toteamista, sairaan puhtaaksi julistamista ja saastuneen asuinkiinteistön puhdistamista koskeville säädöksille. Nuo kansanterveydelliset tehtävät lankesivat Aaronin sukuun kuuluvalle papistolle.

Spitaali eli lepra on bakteeriperäinen, hitaasti etenevä ja huonosti tarttuva sairaus ja ollut jo pitkään helposti hoidettavissa moniin virussairauksiin verrattuna. Silti lepraa sairastaa edelleen yli 10 miljoonaa ihmistä mm. Kaakkois-Aasiassa ja eteläisessä Amerikassa, mikä kuvastaa terveydellistä eriarvoisuutta maailmassa.

Evankeliumin parantamisihmeitä ja kuolleista herättämisiä on vaikea käsittää. Mutta Jeesus ei kysynytkään ymmärryksen vaan uskon perään. Lääketiede on noista ajoista suuresti edistynyt, mutta edelleen olemme neuvottomia esimerkiksi aggressiivisten syöpien tai ajankohtaisen COVID-19:n kanssa.

Aaronin papiston ja nykypapiston tehtävissä on tiettyä analogiaa, samankaltaisuutta. Siinä missä Aaronin papit moninaisine tarkastus- ja puhdistustoimineen taistelivat spitaalia vastaan, askaroivat nykypapit rajoituksineen ja toimintaohjeineen koronan kimpussa. 

En sano tätä arvostellakseni rajoituksia sinänsä, mutta jollain tavoin kirkon agendan sävy on viime kuukausina muuttunut; päällimmäisenä ei enää kuulu kutsu yhteyteen vaan jokin muu, joka ilmenee virallisuutena, etäisyytenä, ehtojen asettamisena ja jonkun mielestä jopa torjumisena. 

”Niin on, jos siltä näyttää”, kerrotaan Kekkosen tokaisseen. Ehkäpä kirkon portaissa ja eri tasanteilla työskentelevien olisi joskus hyvä pysähtyä katsomaan, miltä toiminta ulkopäin – siis oikeasti – näyttää. Tulos voi yllättää, mutta aina on mahdollista tehdä tarvittavia korjausliikkeitä.
​ 

Teimme vaimon kanssa viiden päivän kiertomatkan itäiseen Suomeen. Kaksi yötä ystävien ja sukulaisten mökeillä ja kaksi hotellissa, joista toinen Valamon luostarissa. Sovitimme matkan luostarin pääkirkon praasniekkaan (6.8.), joka on itselleni merkittävä juhla myös kirkkoon liittämisen vuoksi.

Luostarissa jumalanpalveluksia toimitettiin samaan tapaan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Ainoana muistutuksena poikkeuksellisesta kesästä olivat käsidesipullo kirkon eteisessä ja ehtoollisen jako kertakäyttölusikoilla. Kaikenikäistä juhlaväkeä oli palveluksissa runsaasti, olihan luostarissa meneillään myös ONL:n kristinoppileiri. Vierailun kruunasi Uspenie-kvartetin taivaallisen kaunis kirkkolaulu, joka voiteli kuukausien koronarääkin ahdistamaa sieluparkaa riemun öljyllä!

Itäisessä hiippakunnassa tuntuvat koronarajoitukset muutenkin olevan enemmän tästä maailmasta. Joensuussa jumalanpalvelukset toimitetaan seurakuntasalissa, jonne ilmoituksen mukaan mahtuu poikkeusaikana 80 henkeä, siis enemmän kuin Uspenskin katedraaliin! Ennakkoilmoittautumisia ei vaadita. 

Tokihan koronatianne on Itä-Suomessa ollut koko ajan parempi kuin pääkaupunkiseudulla, vaikka ihmiset ovat kesällä lomailleet ahkerasti eri puolilla maata. Koronan toisesta aallosta uumoillaankin enemmän paikallista, jolloin myös rajoitusten tarvetta tulisi tarkastella paikallisesti. Näinhän muu yhteiskunta aikoo toimia esimerkiksi koulujen suhteen.

Kirkossakin sopisi miettiä, onko Helsingin sääntöjä tarpeen ulottaa sellaisenaan koko laajan hiippakunnan alueelle vähäväkisiä laitamia myöten?

Hämmentävää on ollut myöskin seurata oman patriarkaattimme suhtautumista pandemiaan. Ksenofontoksen luostarista kerrotaan patriarkka Bartolomeoksen puhuneen eilisen (9.8.) liturgian jälkeen venäläisortodoksien yhteisölle seuraavasti:

”Onnittelen teitä, koska osallistuitte kaikki jumalalliseen ehtoolliseen, puhtaisiin salaisuuksiin. Tiedätte varmaan, että viime aikoina on keskusteltu paljon jumalallisesta ehtoollisesta. Me uskomme järkkymättömästi, että ottaessamme vastaan Herran ruumiin ja veren ei ole minkäänlaista vaaraa siitä, että saisimme koronaviruksen. Tämän takia ekumeeninen patriarkaatti ei myöskään ole vaihtanut jumalallisen ehtoollisen jakamistapaa." (Suom. pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen).

Tulkintoja rajoitustoimien tarpeellisuudesta löytyy siis laidasta laitaan niin kotimaassa kuin laajemminkin.