Edellisessä postauksessani (4.10.) annoin papille pisteitä siitä, että palvelus oli ohitse tunnissa ja viittasin samalla Ortodoksisen seminaarin käytäntöihin. Lukija varmaan ymmärsi, että kommentti oli tilannesidonnainen eli johtui senkertaisesta liturgiakokemuksesta hiostava maski kasvoilla.

Palvelusten lyhentämisestä keskustellaan aika ajoin pappien ja kanttoreiden keskuudessa. Lyhentämistä sinänsä ei niinkään nähdä ongelmana kuin sitä, jos se tehdään taitamattomasti. Tällöin puhutaan lähinnä sunnuntailiturgiasta, jonka kesto vaihtelee seurakunnissa yleensä runsaasta tunnista reippaaseen puoleentoista.

Ortodoksiset jumalanpalvelukset ovat verrattain pitkiä, mikä juontaa juurensa niiden historiallisesta kerroksellisuudesta. Typikonistit (jumalanpalvelussääntöjen tuntijat) osaavat kertoa tästä enemmän, mutta samankaltainen runsaudenpula luonnehtii muutakin aikojen saatossa perinteeseen kertynyttä; mistään ei ole haluttu luopua.

Omana aikanani seminaarilla keskusteltiin etenkin arkipäivien aamu- ja ehtoopalveluksista, joita ei seurakunnissa juuri toimiteta. Lauantai-illan vigiliassa tosin on tarjolla koko paketti, mutta palvelus kärsii väen vähyydestä. Eniten surettaa se, että vahvan ylösnousemususkon sävyttämä aamupalvelus jää monilta seurakuntalaisilta kokematta.

Tottunut kirkossakävijä huomaa helposti, millaisella vauhdilla kulloistakin liturgiaa viedään eteenpäin. Papeilla on tyylinsä ja kanttoreilla mieltymyksensä, mutta toista antifonia (Ylistä Herraa, minun sieluni) kuulee enää harvoin kokonaan. Viimeistään silloin, kun ehtoollisaineiden siunaamissanat peittyvät Sinulle veisaamme, sinua ylistämme -veisun alle, toimittavan papin aikataulu käy selväksi.

Joidenkin mielestä kiirehtiminen ja palvelusten lyhentäminen vähentävät niiden pyhyyttä. Heille jumalanpalvelus on ennen muuta arjesta erotettua aikaa ja tilaa, josta ei haluaisi kiirehtiä pois. Luostareissahan palvelukset toimitetaan poikkeuksetta pidempinä, eikä kai kenellekään tulisi mieleen vaatia niiden lyhentämistä.

Toisaalta olen ollut myös katolisessa ehtoollismessussa, joka kesti puolisen tuntia. Messu toimitettiin arkilauantaina erään päiväseminaarin aluksi. Palveluksen pyhyys ja hartaus välittyivät vahvasti lyhyydestä huolimatta. Pyhyys loi pohjavireen koko seminaaripäivälle.

Tänään tuli oltua ensimmäisen kerran liturgiassa hengityssuojain kasvoilla. Hiippakunnan koronatiimihän suosittelee uusissa ohjeissaan kasvomaskien käyttöä myös kirkkokansalle. Palveluksen jälkeen keksin oitis otsikossa näkyvän nimen tällaiselle liturgialle, sen verran hallitsevaa roolia maski ja siihen liittyvät tuntemukset näyttelivät.

Maskia käyttivät lähes kaikki kuusi seurakuntalaista neljästä eri ruokakunnasta. Palvelusten henkilörajoituksiahan tulkitaan nykyisin perhekuntakohtaisesti eli kirkkoon olisi mahtunut tuntuvasti enemmän väkeä kuin aiemmat rajoitukset määräsivät.

Palveluksen aluksi pappi kävi seikkaperäisesti lävitse koronaohjeistusta. Siltä varalta, että väkeä tulisi runsaastikin yli henkilörajan, heidät ohjattaisiin eteiseen ja seurakuntasalin puolelle. Ketään ei käännytettäisi ovelta, mikä oli huojentava uutinen.

Palvelukseen oli toki ilmoittauduttava ennakkoon ja sen me teimme kätevästi tekstiviestillä. Seurakunnasta tuli pikainen vastaus tervetulotoivotuksineen, mikä oikeasti lämmitti mieltä. 

Entäs se maskin käyttökokemus sitten? Toki muutamaa päivää aiemmin olin ollut panihidassa maski kasvoilla, joten tiesin mitä odottaa; silmälasit jätin suosiolla pois, koska ne huurtuvat ainakin minulla, olipa maski kankaasta tai paperista.

Maskia käyttäessä sisään hengitetyn ilman hiilidioksidipitoisuus nousee tuntuvasti, mikä ainakin pidemmässä palveluksessa on tällaiselle astmaoireiselle epämiellyttävä kokemus. Hengitys käy raskaaksi ja tuntuu kuin olisi huppu päässä.

Liturgian kerubiveisussa kehotetaan heittämään pois kaikki maalliset huolet, mutta sepä ei käykään käden käänteessä, kun henkeä ahdistaa. Siitä syntyykin sitten sellainen kierre, että mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä vaikeammaksi olo käy.

Toimittavalle papille on annettava pisteet siitä, että palvelus oli ohi tunnissa. Siinä ajassahan liturgia toimitetaan myös Ortodoksisella seminaarilla, ei se tosiaankaan sen enempää vaadi. Oma osuutensa oli tässä tapauksessa myös kanttorin kohtuullisen joutuisalla laululla.

Summa summarum: Maskisuositus on tautitilanteen vuoksi ok, mutta yhtä hyvä on, ettei sen käyttöä kirkossa ole määrätty pakolliseksi. Pikainen kauppareissu maskilla on vähän eri juttu kuin tunnin parin palvelus paikallaan seisten. Saapa nähdä, milloin seuraavan kerran jaksan kirkkoon maskin kanssa.