Arkipiispa Leon eilinen (24.11.) päätös Helsingin hiippakunnan pyhäkköjen sulkemisesta huononevan koronatilanteen vuoksi ei oikeastaan ollut yllätys. Päätös oli odotettavissa sen jälkeen, kun pääkaupunkiseutu ilmoitti mm. yleisötilaisuuksien kieltämisestä kolmeksi viikoksi. Kirkkojahan se päätös ei olisi koskenut, joten sulku tehdään nyt vapaaehtoisesti.

Kirkossa palataan siis kevään tilanteeseen eli palvelukset toimitetaan ilman kirkkokansaa ainakin seuraavat kolme viikkoa, todennäköisesti pidempäänkin. Jouluna tuskin päästään kirkkoon, eikä ehkä vielä Teofanianakaan (6.1.), siitä pitänee pelko koronan kolmannesta aallosta huolen.

Ortodoksinen kirkko ei ole juurikaan antanut aihetta koronauutisiin, vaikka tapauksia on jonkin verran ollut. Lahden seurakunnan palvelukset peruttiin ja muu kokoava toiminta keskeytettiin viime viikolla marraskuun ajaksi palveluksessa tapahtuneen altistuksen vuoksi. Nyt pyhäköt ja toimitilat sulkeutuvat muuallakin hautajaisia lukuun ottamatta.

Olen jo aiemmin pohdiskellut, millaisia vaikutuksia korona-ajan sulkutoimet aiheuttavat kirkon elämään pidemmällä tähtäyksellä. Jumalanpalveluksia koskevat rajoitukset ovat nyt jatkuneet muodossa tai toisessa yli kahdeksan kuukautta, eikä loppua ole näköpiirissä. Rokotesuojan saamisesta ei vielä ole varmoja takeita ainakaan ennen seuraavaa syksyä.

Kun tilanne on tällainen, kirkossa soisi viriävän keskustelua siitä, millä tavoin jäsenistöstä pidetään huolta poikkeusolojen jatkuessa. Toki suurta osaa kirkon jäseniä palvelusten pois jääminen ei hetkauta millään tavalla. Mutta entä se pienehkö aktiivien joukko, joka on ylläpitänyt kirkon ja seurakuntien elämää, kuinka se jaksaa poikkeusaikojen ylitse?

Kirkon sivuilla julkistettiin eilen kevään korona-ajan jumalanpalveluselämää koskevan kyselyn tulokset. Kyselyssä selviteltiin netin kautta striimattujen jumalanpalvelusten seuraamista, sakramentteihin osallistumista ja poikkeusolojen vaikutusta vastaajien rukouselämään. Vastaajat olivat oletusarvoisesti aktiiveja seurakuntalaisia.

Noin puolella vastaajista oli ollut kasvava ikävä kirkkoon, ja joka kolmannella oli tullut kirkkosuhteeseen ristiriitaisia piirteitä. Rukouselämän osalta selvityksen voi tiivistää johtopäätökseen, että ortodoksista rukouselämää on vaikea ylläpitää ilman fyysistä yhteyttä kirkon jumalanpalveluksiin, mikä ei liene suurikaan yllätys. 

Selvitys löytyy kokonaisuudessaan kirkon sivuilta, ja se antanee ajattelemisen aihetta niille, joiden tehtävänä on luotsata kirkkoa läpi korona-aikojen mahdollisimman vähin vaurioin. 

- - -
Uutinen pyhäkköjen sulkeutumisesta. 

Kysymys veron maksamisesta tuli mieleen, kun tulostin netistä uuden muutosverokortin loppuvuodeksi ja ennakonpidätysprosentin lukema alkoi kolmosella. ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Näin vastasi Jeesus Matteuksen mukaan fariseusten kysymykseen, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei. 

Veroasioita miettii varmaan moni muukin näin loppuvuodesta, mikäli tuloissa on tapahtunut muutoksia. Ajantasaisen muutosverokortin voi nykyään tulostaa kätevästi verohallinnon sivuilta ja näin välttyä tarpeettomilta mätkyiltä eli jäännösveroilta.

Jeesuksen aikaan verojen vastineeksi ei saanut kovin kummoisia hyvinvointipalveluja kuten meillä nykyisin. Verotus onkin merkittävin tapa tasata tulo- ja varallisuuseroja, ja sen ovat myös rikkaat hoksanneet. Iso osa varakkaiden verotuksesta kun tapahtuu palkkatuloa alhaisemman pääomaverotuksen piirissä.

Pohjoismaissa toimeentulon edellytyksiä tasataan verovaroista, kun moniaalla muualla sama tapahtuu enemmän hyväntekeväisyyden kautta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lahjoitukset voi merkitä verovähennykseksi ja samaan suuntaan on menty meilläkin.

Heikommassa asemassa olevan auttaminen perustuu kristillisen lähimmäisenrakkauden vaatimukseen. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että pohjoismaisissa yhteiskunnissa auttaminen tapahtuu pitkälti korkeahkon verotuksen ja lakisääteisten etuuksien kautta.

Joku voi tietysti protestoida tätä ajatusta vastaan sillä perusteella, että auttamisen tulisi olla henkilökohtainen ratkaisu. Raamatusta löytyy kasapäin sitä tukevia esimerkkejä, jotka tosin ovat peräisin toiselta ajalta ja toisenlaisesta yhteiskunnasta. 

Ehkäpä Jeesus puhuisi tänä päivänä suuria osinkotuloja, liiallista verosuunnittelua ja veroparatiiseja vastaan. Saattaisipa paheksua myös suurituloisten vero- ja tulotietojen pimittämistä ja varakkaiden kadehtimista. Eikä pitäisi rikkaan pelastumista edelleenkään mahdottomana.

Aikomus oli kirjoittaa muutama rivi myös kirkollisverosta, mutta jääköön seuraavaan kertaan. Mitähän Mestari siitä tuumaisi?