Perjantaina illansuussa törmäsin ruokakaupassa ostoskärryjä työntelevään tuttavaani, joka oli pukeutunut väljähköön mustaan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja mustaan kravattiin.
Ymmärsin oitis, mistä oltiin tulossa, mutta kenestä mahtoi olla kyse?
”Hyvää kuolemanjälkeistä elämää!”, tuttavani kajautti ikään kuin tervehdykseksi. Kyse oli puolison isästä, jonka muistotilaisuudesta pariskunta oli palaamassa kaupan kautta kotiin.
”Eikös kuolema merkitse ylösnousemusta?”, tuttavani jatkoi teologista tykitystään.
Näinhän meille on luvattu ja siihen me kristittyinä tietysti uskomme, todettiin yksissä tuumin. Ja samaan hengenvetoon puhuttiin suomalaisille niin tutusta hautajaisten tunnelmasta, johon kristityllä ei itse asiassa ole mitään syytä.
Kuoleman merkitys ja elämän rajallisuus tahtovat kuitenkin unohtua arjen tohinassa, vaikka jäljellä olevien vuosien määrä käy yhä vähäisemmäksi. Jokainen aamu, jolloin saamme herätä terveenä, antaa aihetta kiitokseen.
Olemme kokeneet kummallisen kevään, joka tuntuu nyt jo kaukaiselta. Ehkä huhtikuu, tuo ”kuukausista julmin”, oli meille synkkyyteen taipuvaisille suomalaisille vuoden paras aika kohdata korona kaikkine rajoituksineen.
Eilisen kauppareissun päällimmäisenä havaintona oli, että koronahuolien tilalle on tullut huolettomuus. Turvavälit unohtuvat ja niitä koskevat kuulutukset tulevat kuin jostain toisesta maailmasta.
Hyvää koronan jälkeistä elämää, niinkö?
Ymmärsin oitis, mistä oltiin tulossa, mutta kenestä mahtoi olla kyse?
”Hyvää kuolemanjälkeistä elämää!”, tuttavani kajautti ikään kuin tervehdykseksi. Kyse oli puolison isästä, jonka muistotilaisuudesta pariskunta oli palaamassa kaupan kautta kotiin.
”Eikös kuolema merkitse ylösnousemusta?”, tuttavani jatkoi teologista tykitystään.
Näinhän meille on luvattu ja siihen me kristittyinä tietysti uskomme, todettiin yksissä tuumin. Ja samaan hengenvetoon puhuttiin suomalaisille niin tutusta hautajaisten tunnelmasta, johon kristityllä ei itse asiassa ole mitään syytä.
Kuoleman merkitys ja elämän rajallisuus tahtovat kuitenkin unohtua arjen tohinassa, vaikka jäljellä olevien vuosien määrä käy yhä vähäisemmäksi. Jokainen aamu, jolloin saamme herätä terveenä, antaa aihetta kiitokseen.
Olemme kokeneet kummallisen kevään, joka tuntuu nyt jo kaukaiselta. Ehkä huhtikuu, tuo ”kuukausista julmin”, oli meille synkkyyteen taipuvaisille suomalaisille vuoden paras aika kohdata korona kaikkine rajoituksineen.
Eilisen kauppareissun päällimmäisenä havaintona oli, että koronahuolien tilalle on tullut huolettomuus. Turvavälit unohtuvat ja niitä koskevat kuulutukset tulevat kuin jostain toisesta maailmasta.
Hyvää koronan jälkeistä elämää, niinkö?
RSS Feed
