Minea
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
    • Blogi
    • Muuta
  • Palvelukset
  • Ortodoksiapiiri
    • Hallitus 2023
    • Toimintasuunnitelma 2023
    • Säännöt
    • Liity jäseneksi!
  • Näyttelyt
    • Minea 10 vuotta
    • Taiteiden yön ikoninäyttely
    • Ikonostaasis
  • Valokuvia
  • Palaute
  • Yhteystiedot
  • Ukrayinska

Iankaikkinen muisto!

11/7/2021

 
Ortodoksisessa perinteessä on tapana suruviestin saapuessa esittää osanotto otsikossa mainituilla sanoilla. Toinen käytetty muoto on hautauspalveluksesta tuttu ”Ollos iäti muistettu!”. Osanoton ilmauksia on toki muitakin, mutta erityisesti tämä iankaikkisen muistamisen ajatus saa mietteliääksi; mitä se oikeastaan tarkoittaa ja kenelle se on suunnattu?

Psalminkirjoittajalla on muistamiseen hieman toisenlainen, voisi sanoa jopa inhorealistinen näkökulma. ”Ihmisen elinaika on kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.” (Ps. 102). Teksti olisikin melko lohduton, ellei jatko kääntäisi asiaa toiseksi; ”Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan...”

Hautausmaat ovat täynnä lähes unohdettuja ihmiskohtaloita; harvoinpa suomalaisilla hautuumailla mitään ruuhkaa ilmenee, ehkä jouluaattoa lukuun ottamatta. Toisin on itänaapurissa, jossa vainajien muistelupäivinä saattaa kalmoille kulkevista kiertyä jopa pitkänlainen jono tienvierustoille. Olen sen omakohtaisesti kokenut matkalla rajantakaiseen Karjalaan.

Perinteinen ortodoksinen puuristi haudalla ilmentää myös kaiken ajallisen katoavaisuutta. Jostain olen lukenut, että käsittelemätön puinen risti lahoaa ja maatuu puulajista riippuen parissa kolmessa vuosikymmenessä, siis yhdessä sukupolvessa eli suunnilleen siinä ajassa, jossa ihmisen muisto ainakin haalistuu, jollei nyt täysin unohdu.

Tätä taustaa vasten iankaikkisen muistamisen ajatus saa uutta merkittävyyttä. Me ihmiset olemme usein huonoja muistamaan ja hyviä unohtamaan. Näin ainakin mitä tulee olennaiseen ja tärkeään elämässä, usein se saa väistyä toisarvoisen kiireellisemmän tieltä.

Mitäpä muuta iankaikkisen muiston ajatus voisi meille tarkoittaa kuin edesmenneen rukouksellista muistamista. Asetamme tässäkin asiassa riman huomattavan korkealle, yli ajallisen ulottuvuuden, vaikka tiedämme oman heikkoutemme. Toiveemme ja rukouksemme on, että esirukous jatkuisi yli sukupolvien iankaikkisuuteen asti.

Iankaikkisen muiston voi ymmärtää myös rukouspyyntönä Jumalalle, kuten liturgian suuressa saatossa lausutaan: ”Muistakoon Herra Jumala valtakunnassaan…”. Mutta miksi tuollainen pyyntö, melkeinpä kehotus, vaikka hiuskarvankaan ei ole sanottu lähtevän päästämme (Matt. 10:30) Hänen tietämättään? Olisiko itsemme tähden, että osaisimme luottaa ja jaksaisimme uskoa.. 


Comments are closed.

    Kirjoittaja

    Ortodoksiapiirin puheenjohtajan Mikko Juneksen havaintoja ja pohdintoja kirkon elämästä ja vähän muustakin. Tekstit edustavat kirjoittajan näkemyksiä jollei muuta mainita.

    Arkisto

    February 2023
    January 2023
    December 2022
    November 2022
    October 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    June 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    February 2022
    January 2022
    December 2021
    November 2021
    October 2021
    September 2021
    August 2021
    July 2021
    June 2021
    May 2021
    April 2021
    March 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    October 2020
    September 2020
    August 2020
    July 2020
    June 2020
    May 2020
    April 2020
    March 2020

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.