Kaunis ja herkkä asetelma.. eikö olekin Martti ihmeellinen tämä meidän asuinseutumme; suuren osan vuodesta luonto uinuu kuolevaisuudessa, mutta puhkeaa sanomattomaan kauneuteen vain muutamiksi viikoiksi. - Ikuisuuden häivähdys ajassa?
Ikuisuuden häivähdyksistä kirjoittaa venäläinen emigrantti ja filosofi Nikolai Berdjajev (1874–1948). Hänen teoksiaan ei ikävä kyllä ole käännetty suomeksi, mutta vuonna 2000 edesmenneen metropoliitta Tiihonin (Veikko Tajakka) väitöskirja ”Vapaus ja aika Nikolai Berdjajevin filosofisessa ajattelussa” (1990) on sentään saatavilla.
Berdjajevilla aika esiintyy kolmessa eri ulottuvuudessa: kosmisena, historiallisena ja eksistentiaalisena aikana. Kosminen aikakäsitys periytyy hellenistisestä kulttuurista ja se ilmenee mm. luonnon kiertokulussa. Historiallinen aika on lineaarista, jolla on alku ja loppu, ja se on juutalaista perintöä. Inhimillinen toiminta tapahtuu tämän ajan puitteissa.
Kaikkein merkittävin ajan ulottuvuus on kuitenkin eksistentiaalinen, ikuisuutta kuvaava aika. Se on vapaa kahden muun aikakäsityksen rajoituksista.
Berdjajevin mukaan ikuisuus syöksyy hetkittäin historialliseen aikaan murtaen ajan kahleet ainakin osittain. Filosofin mielestä tällaista tapahtuu ekstaasissa, marttyyriudessa ja luovassa aktissa eli luovassa teossa. Tällöin ihminen kokee sanomatonta hengen vapautta, jonka alkuperä on ikuisuudessa.
Berdjajevia voi luonnehtia totuuden etsijäksi, joka marxilaisesta vaiheestaan huolimatta löysi pitävän pohjan ajatuksilleen idän kirkon hengellisestä perinnöstä. Persoonan vapaus ja tuonpuoleisen todellisuus olivat hänelle tärkeitä, joten ristiriitaa Venäjän uusien vallanpitäjien kanssa oli mahdotonta välttää.
Monen muun ajattelijan tavoin Berdjajev karkotettiin Neuvosto-Venäjältä vuonna 1922 niin sanotulla filosofien laivalla. Hän asettui Pariisiin, josta oli tullut venäläisen älymystön tärkein keskus vallankumouksen jälkeen. Pariisissa hän teki pääosan elämäntyöstään.