Kirkolliseen ”kuivaan” kauteen on luvassa lievää helpotusta kesäkuun puolella. Sään salliessa joitakin palveluksia voidaan suositusten mukaan toimittaa ulkosalla, jos sopivan rauhallista ulkotilaa pyhäkköjen liepeiltä löytyy. Nähtäväksi jää, millaisiin innovaatioihin seurakunnissa ylletään.
Ortodoksiapiirin ja Minean osalta ensimmäinen ulkona toimitettava palvelus on perinteinen Sielujen lauantain muistelulitaniat helluntain aattona 29.5. Riihimäen hautausmaalla. Tämä perinne siis jatkuu katkeamatta koronasta huolimatta. Kokoontumisrajoitukset ja turvavälit voidaan ulkotilassa ottaa vaivattomasti huomioon.
Kirkollinen elämä on jatkunut virtuaalipalvelusten varassa jo kolmatta kuukautta, ja se alkaa ottaa monen voimille. Etenkin liturgian toimittamisesta ilman kirkkokansaa näinkin pitkään on käyty myös kriittistä teologista keskustelua sosiaalisen median kanavilla. Joidenkin mielestä menettely on jopa kanonien eli kirkon elämää ohjaavien säädösten vastainen.
Liturgia-sana tulee kreikan kielestä ja se kääntyy suomeksi sanoilla ”yhteinen palvelus, yhteinen työ”. Ortodoksisessa ajattelussa liturgia nähdään papiston ja kirkkokansan yhteisenä kiitos-, rukous- ja uhripalveluksena, jonka keskiössä on ehtoollisen sakramentti. Kun yhteiselle yhteyden aterialle ei ole esteetöntä pääsyä, aletaan olla ongelman ytimessä.
Kirkon viestinnässä on toki muistutettu, että ehtoolliseen osallistumisesta yksityisesti palveluksen jälkeen voi sopia etukäteen toimittavan papin kanssa. Ei ole tietoa, missä määrin tätä mahdollisuutta on käytetty hyväksi, mutta luultavasti menettely on ollut aika marginaalinen.
Kirkon syntymäpäivää eli helluntaita vietetään tänä vuonna toukokuun lopussa. Isommat praasniekkajuhlallisuudet jäävät tällä kertaa väliin ainakin Helsingissä, Ivalossa, Iisalmessa, Lahdessa, Lintulan luostarissa, Nurmeksessa ja Oulussa, joissa on Pyhälle Kolminaisuudelle nimetyt pyhäköt.
On mielenkiintoista nähdä, mitä seurakunnissa kehitetään tilalle, jottei juhlakausi karkaa kokonaan käsistä ilman kirkkokansan jonkinasteista osuutta juhlan viettoon.