Ortodoksisen opetuksen mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kasvamaan Hänen kaltaisuuteensa. Jumalan kuvaa ihmisessä on ennen muuta pyrkimys hyvään, vapaa tahto ja heijastus Jumalan rakkaudesta. Ainakin joitain näistä piirteistä pitäisi jokaisesta ihmisestä löytyä, koska hyvyys, vapaus ja rakkaus ovat jumalallisia ominaisuuksia.
Jumalaa ei ihmisestä sentään koskaan tule, vaikka kilvoittelu kaltaisuuteen onkin annettu tehtäväksi. Urheilukielikuvaa käyttääksemme rima pidetään korkealla, vaikka todennäköistä on, että se kuitenkin putoaa, usein puutteellisen harjoittelun vuoksi. Tavoitteita pitää silti olla, muuten ei tapahdu kehitystä.
Jokainen meistä, heistä ja noista on siis Jumalan kuva, joka kuitenkin on enemmän tai vähemmän haalistunut, tahriintunut tai vioittunut, ellei peräti turmeltunut. Jo paratiisin lankeemuksessa ihmislajin osaksi tuli taipumus pahaan. Sen jälkeen kukin meistä on osaltaan lisännyt kuormaa omilla toimillaan.
Viime viikkoina olemme joutuneet todistamaan aseettomien siviilien teurastusta Euroopan sydämessä. Moni on kysynyt, kuinka tällaista voi tapahtua ortodoksiksi tunnustautuvan presidentin päätöksellä ja vieläpä oman kirkkonsa siunaamana? Kuinka pahoin turmeltunut on sellainen Jumalan kuva, vai erottuuko siitä enää mitään alkuperäistä?
Teologit menevät tällaisten kysymysten äärellä hiljaisiksi tai ainakin alentavat ääntään, kun rationaalinen ajattelu samaan aikaan suorastaan huutamalla vaatii vastauksia. Mutta sama järjen, uskon ja epäuskon kolmiottelu on käynnissä myös jumaluusoppineen mielessä. Helpointa olisi heittää pyyhe kehään ja lakata miettimästä.
Pahan ongelmasta puhuttaessa kristinuskon logiikka liikkuu ehkä heiveröisimmillä pitkospuillaan. Miksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii äärimmäisen pahan, kyseli piispa Eero Huovinen Estonian aamuna 1994 yhtä neuvottomana kuin muutkin. Ei siihen ole oikeasti vastausta, vaikka erilaisia vanhatestamentillisia selityksiä on nytkin ilmassa.
Ortodoksisuudessa ei ole tapana arvioida yksilön uskon aitoutta, toisin kuin joissain herätysliikkeissä. Opin puhtautta sitä vastoin vartioidaan tarkasti. On huolestuttavaa, että uskonnollinen nationalismi (fyletismi) on kaivettu viimeisimpien eurooppalaisen sotien (1991–2000, 2022–) polttoaineeksi. Hiljattain julkistettu teologiryhmän kannanotto tekee tyhjäksi tämänkaltaiset sodan perustelut.
Ahdistavina aikoina tarvitaan lohtua ja toivoa. Siteeraan tähän lopuksi saksalaiseen vastarintaliikkeeseen kuuluneen luterilaisen papin, Dietrich Bonhoefferin (1906–1945) tunnettua runoa, jonka on virsikirjaan (n:o 600) suomentanut Anna-Maija Raittila: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.”
* * *
Virrestä "Hyvyyden voiman, ihmeelliseen suojaan" löytyy YouTubesta useita sovituksia. Tässä muusikko Ida Elinan tulkinta.
Jumalaa ei ihmisestä sentään koskaan tule, vaikka kilvoittelu kaltaisuuteen onkin annettu tehtäväksi. Urheilukielikuvaa käyttääksemme rima pidetään korkealla, vaikka todennäköistä on, että se kuitenkin putoaa, usein puutteellisen harjoittelun vuoksi. Tavoitteita pitää silti olla, muuten ei tapahdu kehitystä.
Jokainen meistä, heistä ja noista on siis Jumalan kuva, joka kuitenkin on enemmän tai vähemmän haalistunut, tahriintunut tai vioittunut, ellei peräti turmeltunut. Jo paratiisin lankeemuksessa ihmislajin osaksi tuli taipumus pahaan. Sen jälkeen kukin meistä on osaltaan lisännyt kuormaa omilla toimillaan.
Viime viikkoina olemme joutuneet todistamaan aseettomien siviilien teurastusta Euroopan sydämessä. Moni on kysynyt, kuinka tällaista voi tapahtua ortodoksiksi tunnustautuvan presidentin päätöksellä ja vieläpä oman kirkkonsa siunaamana? Kuinka pahoin turmeltunut on sellainen Jumalan kuva, vai erottuuko siitä enää mitään alkuperäistä?
Teologit menevät tällaisten kysymysten äärellä hiljaisiksi tai ainakin alentavat ääntään, kun rationaalinen ajattelu samaan aikaan suorastaan huutamalla vaatii vastauksia. Mutta sama järjen, uskon ja epäuskon kolmiottelu on käynnissä myös jumaluusoppineen mielessä. Helpointa olisi heittää pyyhe kehään ja lakata miettimästä.
Pahan ongelmasta puhuttaessa kristinuskon logiikka liikkuu ehkä heiveröisimmillä pitkospuillaan. Miksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii äärimmäisen pahan, kyseli piispa Eero Huovinen Estonian aamuna 1994 yhtä neuvottomana kuin muutkin. Ei siihen ole oikeasti vastausta, vaikka erilaisia vanhatestamentillisia selityksiä on nytkin ilmassa.
Ortodoksisuudessa ei ole tapana arvioida yksilön uskon aitoutta, toisin kuin joissain herätysliikkeissä. Opin puhtautta sitä vastoin vartioidaan tarkasti. On huolestuttavaa, että uskonnollinen nationalismi (fyletismi) on kaivettu viimeisimpien eurooppalaisen sotien (1991–2000, 2022–) polttoaineeksi. Hiljattain julkistettu teologiryhmän kannanotto tekee tyhjäksi tämänkaltaiset sodan perustelut.
Ahdistavina aikoina tarvitaan lohtua ja toivoa. Siteeraan tähän lopuksi saksalaiseen vastarintaliikkeeseen kuuluneen luterilaisen papin, Dietrich Bonhoefferin (1906–1945) tunnettua runoa, jonka on virsikirjaan (n:o 600) suomentanut Anna-Maija Raittila: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.”
* * *
Virrestä "Hyvyyden voiman, ihmeelliseen suojaan" löytyy YouTubesta useita sovituksia. Tässä muusikko Ida Elinan tulkinta.
RSS Feed
