Silmiin osui tänään kaksi kiintoisaa ja ajatuksia stimuloivaa tekstiä, joissa oli jotain itsellekin hyvin tuttua. Pappismunkki Serafim Seppälä kirjoittaa Aamun Koiton blogissaan muistista, ja näyttelijä Vesa Vierikko avaa suhdettaan aikaan ja tilaan Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa. Lähdetäänpä liikkeelle jälkimmäisestä.
Vierikko viettää kesiään Kangasalan mummonmökillä, jossa riittää näpräämistä. Mies nauttii käsillä tekemisestä, mikä on hyvää vastapainoa näyttelijän aivotyölle. Mutta mökkihommia ei tehdäkään käden käänteessä, vaan suunnitelmien annetaan hautua vuoden tai pari, joskus pidempäänkin.
Koronavuoden mökkibuumia Vierikko ei ihmettele yhtään, sillä ”työt ovat ajaneet ihmiset asumaan tiiviisti kaupunkiin, vaikka mieli halajaa omaa tilaa.” Se on kaiketi sitä suomalaisuutta, jota muualla ihmetellään, mutta kasvavassa määrin myös ihastellaan.
Aikaa ja tilaa olisi hyvä antaa myös läheisissä ihmissuhteissa, sillä muutoin voi syntyä ei-niin-kaunista jälkeä. Jotta sen oppisi ja ymmärtäisi, on palattava olemisen juurille, ja siihen asiaan ihmiselämässä liittyy muisti. Muistimme takertuu usein epäolennaisuuksiin, koska se on pirstoutunut ja menettänyt puhtautensa jo syntiinlankeemuksessa.
”Muistamme keskellä yötä asioita, jotka estävät saamasta unta, ja unettomuus hajottaa koko persoonan tehokkaasti. Mutta myös valvetilassa muistimme kiusaa meitä nostamalla esiin stressaavia asioita, ristiriitaisia päämääriä ja keskeneräisiä hetkellisyyksiä. Kaikki tällainen tekee olotilamme sirpaleiseksi ja hajanaiseksi”, Serafim kirjoittaa. Kuulostaako tutulta?
Ajatus muistin pirstoutumisesta tulee pyhältä Gregorios Siinailaiselta, jonka mukaan ”muisti voidaan palauttaa alkuperäiseen tilaansa hellittämättömällä Jumalan muistamisella. Jumalan muistaminen on sanatonta rukousta.” - Momento mori! kuuluisi ehkä läntinen versio samasta aiheesta.
Ihmisen muisti huononee iän myötä, mutta hajamielisyyttä (joka ei kuulemma ole sama asia) esiintyy myös iästä riippumatta. Toisia ikä armahtaa niin, että ikävät asiat unohtuvat nopeammin, toisille taas käy aivan päinvastoin. Jälkimmäinen johtaa helposti katkeruuteen.
Ehtoopalveluksen lopussa on osuva rukouspyyntö, joka koskettaa aina, kun sen papin lukemana kuulee: ”Varjele meitä kaikkina aikoina, tänäkin iltana sekä tulevana yönä kaikilta vihollisilta, kaikilta pahan hengen juonilta, turhilta ajatuksilta ja pahuuden muistelemiselta!”
Vierikko viettää kesiään Kangasalan mummonmökillä, jossa riittää näpräämistä. Mies nauttii käsillä tekemisestä, mikä on hyvää vastapainoa näyttelijän aivotyölle. Mutta mökkihommia ei tehdäkään käden käänteessä, vaan suunnitelmien annetaan hautua vuoden tai pari, joskus pidempäänkin.
Koronavuoden mökkibuumia Vierikko ei ihmettele yhtään, sillä ”työt ovat ajaneet ihmiset asumaan tiiviisti kaupunkiin, vaikka mieli halajaa omaa tilaa.” Se on kaiketi sitä suomalaisuutta, jota muualla ihmetellään, mutta kasvavassa määrin myös ihastellaan.
Aikaa ja tilaa olisi hyvä antaa myös läheisissä ihmissuhteissa, sillä muutoin voi syntyä ei-niin-kaunista jälkeä. Jotta sen oppisi ja ymmärtäisi, on palattava olemisen juurille, ja siihen asiaan ihmiselämässä liittyy muisti. Muistimme takertuu usein epäolennaisuuksiin, koska se on pirstoutunut ja menettänyt puhtautensa jo syntiinlankeemuksessa.
”Muistamme keskellä yötä asioita, jotka estävät saamasta unta, ja unettomuus hajottaa koko persoonan tehokkaasti. Mutta myös valvetilassa muistimme kiusaa meitä nostamalla esiin stressaavia asioita, ristiriitaisia päämääriä ja keskeneräisiä hetkellisyyksiä. Kaikki tällainen tekee olotilamme sirpaleiseksi ja hajanaiseksi”, Serafim kirjoittaa. Kuulostaako tutulta?
Ajatus muistin pirstoutumisesta tulee pyhältä Gregorios Siinailaiselta, jonka mukaan ”muisti voidaan palauttaa alkuperäiseen tilaansa hellittämättömällä Jumalan muistamisella. Jumalan muistaminen on sanatonta rukousta.” - Momento mori! kuuluisi ehkä läntinen versio samasta aiheesta.
Ihmisen muisti huononee iän myötä, mutta hajamielisyyttä (joka ei kuulemma ole sama asia) esiintyy myös iästä riippumatta. Toisia ikä armahtaa niin, että ikävät asiat unohtuvat nopeammin, toisille taas käy aivan päinvastoin. Jälkimmäinen johtaa helposti katkeruuteen.
Ehtoopalveluksen lopussa on osuva rukouspyyntö, joka koskettaa aina, kun sen papin lukemana kuulee: ”Varjele meitä kaikkina aikoina, tänäkin iltana sekä tulevana yönä kaikilta vihollisilta, kaikilta pahan hengen juonilta, turhilta ajatuksilta ja pahuuden muistelemiselta!”
RSS Feed
