Kirkko on ollut poikkeustilassa jo viidettä kuukautta. Jumalanpalveluksia toimitettiin aluksi ilman kirkkokansaa ja kesällä niihin on päässyt rajoitetusti ulkosalla. Jo huhtikuussa ilmoitettiin, että rajoitukset jatkuvat ennallaan, vaikka muualla yhteiskunnassa niitä höllennettäisiin.
Joku koiranleuka onkin lohkaissut, että tätä nykyä on helpompi päästä kapakkaan kuin kirkkoon!
Ortodoksisen kirkon tiukempaa koronalinjaa on perusteltu jäsenistön ikääntyneisyydellä ja kirkon työntekijöiden suojelemisella tartunnoilta. Luterilaiset kuitenkin avasivat kirkkonsa jo kesäkuun alussa, vaikkeivät messut sielläkään mitään nuorisojuhlia ole. Meillä isommatkin pyhäköt pysyivät visusti kiinni.
Erikoista oli myös se, että niin sanottu oto-papisto ikään ja kuntoon katsomatta sekä paikoin kaikki kuorolaiset suljettiin pois striimauksista ja ulkopalveluksista. Nettilähetysten osalta tilanne johti ”kanavapujotteluun” vähän sen mukaan, missä oli paras laulu ja tasokkain taltiointi.
Kirkkojen sulkemisen tuskaa lievitettiin aluksi sanomalla, että kyse on kilvoittelusta. Se toimi jonkin aikaa, mutta menetti uskottavuuttaan, kun muu yhteiskunta alkoi avautua.
Olen viime aikoina kuulostellut aktiivisten ortodoksien tuntoja ja jos niitä yhdellä sanalla yrittäisi ilmaista, niin se on tuskaantuneisuus. Jo kevään eristäytymisaika oli monille 70+ -ikäisille ahdistava, mutta nyt kysellään, miksi ortodoksinen kirkko kulkee rajoitustoimissa ihan omia latujaan?
Erityisen luotaantyöntävänä ja kirkon olemukseen kuulumattomana on koettu palveluksiin ilmoittautumispakko. Enimmäkseen se onkin ollut täysin turha, koska etenkin vanhempi väki näyttää karttavan ulkopalveluksia vapaaehtoisesti.
Tuoreiden uutisten mukaan tartuntojen määrä Euroopassa on kääntynyt taas nousuun ja rajoitustoimia on paikoin alettu kiristää. Jonkinlaisia turvavälejä siis tarvitaan ja suojamaskit saattavat tulla pakollisiksi myös Suomessa syksyyn mennessä.
Ortodoksipyhäkköjen henkilörajoitukset on elokuussa vedetty varsin tiukalle ottaen huomioon, kuinka muualla toimitaan. Sen vuoksi olisi loogisempaa lisätä jumalanpalvelusten määrää kuin ryhtyä yksilötasolla kontrolloimaan, kuinka usein palveluksissa saa käydä.
Korona-aikana liturgioita voisi aivan hyvin toimittaa kaksi kolmekin kertaa viikossa, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Papisto ja kanttorit kun ovat joka tapauksessa lauantaisin töissä, joten sille ei pitäisi olla estettä.
Joku koiranleuka onkin lohkaissut, että tätä nykyä on helpompi päästä kapakkaan kuin kirkkoon!
Ortodoksisen kirkon tiukempaa koronalinjaa on perusteltu jäsenistön ikääntyneisyydellä ja kirkon työntekijöiden suojelemisella tartunnoilta. Luterilaiset kuitenkin avasivat kirkkonsa jo kesäkuun alussa, vaikkeivät messut sielläkään mitään nuorisojuhlia ole. Meillä isommatkin pyhäköt pysyivät visusti kiinni.
Erikoista oli myös se, että niin sanottu oto-papisto ikään ja kuntoon katsomatta sekä paikoin kaikki kuorolaiset suljettiin pois striimauksista ja ulkopalveluksista. Nettilähetysten osalta tilanne johti ”kanavapujotteluun” vähän sen mukaan, missä oli paras laulu ja tasokkain taltiointi.
Kirkkojen sulkemisen tuskaa lievitettiin aluksi sanomalla, että kyse on kilvoittelusta. Se toimi jonkin aikaa, mutta menetti uskottavuuttaan, kun muu yhteiskunta alkoi avautua.
Olen viime aikoina kuulostellut aktiivisten ortodoksien tuntoja ja jos niitä yhdellä sanalla yrittäisi ilmaista, niin se on tuskaantuneisuus. Jo kevään eristäytymisaika oli monille 70+ -ikäisille ahdistava, mutta nyt kysellään, miksi ortodoksinen kirkko kulkee rajoitustoimissa ihan omia latujaan?
Erityisen luotaantyöntävänä ja kirkon olemukseen kuulumattomana on koettu palveluksiin ilmoittautumispakko. Enimmäkseen se onkin ollut täysin turha, koska etenkin vanhempi väki näyttää karttavan ulkopalveluksia vapaaehtoisesti.
Tuoreiden uutisten mukaan tartuntojen määrä Euroopassa on kääntynyt taas nousuun ja rajoitustoimia on paikoin alettu kiristää. Jonkinlaisia turvavälejä siis tarvitaan ja suojamaskit saattavat tulla pakollisiksi myös Suomessa syksyyn mennessä.
Ortodoksipyhäkköjen henkilörajoitukset on elokuussa vedetty varsin tiukalle ottaen huomioon, kuinka muualla toimitaan. Sen vuoksi olisi loogisempaa lisätä jumalanpalvelusten määrää kuin ryhtyä yksilötasolla kontrolloimaan, kuinka usein palveluksissa saa käydä.
Korona-aikana liturgioita voisi aivan hyvin toimittaa kaksi kolmekin kertaa viikossa, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Papisto ja kanttorit kun ovat joka tapauksessa lauantaisin töissä, joten sille ei pitäisi olla estettä.
RSS Feed
