Arkipiispa Leon eilinen (24.11.) päätös Helsingin hiippakunnan pyhäkköjen sulkemisesta huononevan koronatilanteen vuoksi ei oikeastaan ollut yllätys. Päätös oli odotettavissa sen jälkeen, kun pääkaupunkiseutu ilmoitti mm. yleisötilaisuuksien kieltämisestä kolmeksi viikoksi. Kirkkojahan se päätös ei olisi koskenut, joten sulku tehdään nyt vapaaehtoisesti.
Kirkossa palataan siis kevään tilanteeseen eli palvelukset toimitetaan ilman kirkkokansaa ainakin seuraavat kolme viikkoa, todennäköisesti pidempäänkin. Jouluna tuskin päästään kirkkoon, eikä ehkä vielä Teofanianakaan (6.1.), siitä pitänee pelko koronan kolmannesta aallosta huolen.
Ortodoksinen kirkko ei ole juurikaan antanut aihetta koronauutisiin, vaikka tapauksia on jonkin verran ollut. Lahden seurakunnan palvelukset peruttiin ja muu kokoava toiminta keskeytettiin viime viikolla marraskuun ajaksi palveluksessa tapahtuneen altistuksen vuoksi. Nyt pyhäköt ja toimitilat sulkeutuvat muuallakin hautajaisia lukuun ottamatta.
Olen jo aiemmin pohdiskellut, millaisia vaikutuksia korona-ajan sulkutoimet aiheuttavat kirkon elämään pidemmällä tähtäyksellä. Jumalanpalveluksia koskevat rajoitukset ovat nyt jatkuneet muodossa tai toisessa yli kahdeksan kuukautta, eikä loppua ole näköpiirissä. Rokotesuojan saamisesta ei vielä ole varmoja takeita ainakaan ennen seuraavaa syksyä.
Kun tilanne on tällainen, kirkossa soisi viriävän keskustelua siitä, millä tavoin jäsenistöstä pidetään huolta poikkeusolojen jatkuessa. Toki suurta osaa kirkon jäseniä palvelusten pois jääminen ei hetkauta millään tavalla. Mutta entä se pienehkö aktiivien joukko, joka on ylläpitänyt kirkon ja seurakuntien elämää, kuinka se jaksaa poikkeusaikojen ylitse?
Kirkon sivuilla julkistettiin eilen kevään korona-ajan jumalanpalveluselämää koskevan kyselyn tulokset. Kyselyssä selviteltiin netin kautta striimattujen jumalanpalvelusten seuraamista, sakramentteihin osallistumista ja poikkeusolojen vaikutusta vastaajien rukouselämään. Vastaajat olivat oletusarvoisesti aktiiveja seurakuntalaisia.
Noin puolella vastaajista oli ollut kasvava ikävä kirkkoon, ja joka kolmannella oli tullut kirkkosuhteeseen ristiriitaisia piirteitä. Rukouselämän osalta selvityksen voi tiivistää johtopäätökseen, että ortodoksista rukouselämää on vaikea ylläpitää ilman fyysistä yhteyttä kirkon jumalanpalveluksiin, mikä ei liene suurikaan yllätys.
Selvitys löytyy kokonaisuudessaan kirkon sivuilta, ja se antanee ajattelemisen aihetta niille, joiden tehtävänä on luotsata kirkkoa läpi korona-aikojen mahdollisimman vähin vaurioin.
- - -
Uutinen pyhäkköjen sulkeutumisesta.
Kirkossa palataan siis kevään tilanteeseen eli palvelukset toimitetaan ilman kirkkokansaa ainakin seuraavat kolme viikkoa, todennäköisesti pidempäänkin. Jouluna tuskin päästään kirkkoon, eikä ehkä vielä Teofanianakaan (6.1.), siitä pitänee pelko koronan kolmannesta aallosta huolen.
Ortodoksinen kirkko ei ole juurikaan antanut aihetta koronauutisiin, vaikka tapauksia on jonkin verran ollut. Lahden seurakunnan palvelukset peruttiin ja muu kokoava toiminta keskeytettiin viime viikolla marraskuun ajaksi palveluksessa tapahtuneen altistuksen vuoksi. Nyt pyhäköt ja toimitilat sulkeutuvat muuallakin hautajaisia lukuun ottamatta.
Olen jo aiemmin pohdiskellut, millaisia vaikutuksia korona-ajan sulkutoimet aiheuttavat kirkon elämään pidemmällä tähtäyksellä. Jumalanpalveluksia koskevat rajoitukset ovat nyt jatkuneet muodossa tai toisessa yli kahdeksan kuukautta, eikä loppua ole näköpiirissä. Rokotesuojan saamisesta ei vielä ole varmoja takeita ainakaan ennen seuraavaa syksyä.
Kun tilanne on tällainen, kirkossa soisi viriävän keskustelua siitä, millä tavoin jäsenistöstä pidetään huolta poikkeusolojen jatkuessa. Toki suurta osaa kirkon jäseniä palvelusten pois jääminen ei hetkauta millään tavalla. Mutta entä se pienehkö aktiivien joukko, joka on ylläpitänyt kirkon ja seurakuntien elämää, kuinka se jaksaa poikkeusaikojen ylitse?
Kirkon sivuilla julkistettiin eilen kevään korona-ajan jumalanpalveluselämää koskevan kyselyn tulokset. Kyselyssä selviteltiin netin kautta striimattujen jumalanpalvelusten seuraamista, sakramentteihin osallistumista ja poikkeusolojen vaikutusta vastaajien rukouselämään. Vastaajat olivat oletusarvoisesti aktiiveja seurakuntalaisia.
Noin puolella vastaajista oli ollut kasvava ikävä kirkkoon, ja joka kolmannella oli tullut kirkkosuhteeseen ristiriitaisia piirteitä. Rukouselämän osalta selvityksen voi tiivistää johtopäätökseen, että ortodoksista rukouselämää on vaikea ylläpitää ilman fyysistä yhteyttä kirkon jumalanpalveluksiin, mikä ei liene suurikaan yllätys.
Selvitys löytyy kokonaisuudessaan kirkon sivuilta, ja se antanee ajattelemisen aihetta niille, joiden tehtävänä on luotsata kirkkoa läpi korona-aikojen mahdollisimman vähin vaurioin.
- - -
Uutinen pyhäkköjen sulkeutumisesta.
RSS Feed
