Edellisessä postauksessani (4.10.) annoin papille pisteitä siitä, että palvelus oli ohitse tunnissa ja viittasin samalla Ortodoksisen seminaarin käytäntöihin. Lukija varmaan ymmärsi, että kommentti oli tilannesidonnainen eli johtui senkertaisesta liturgiakokemuksesta hiostava maski kasvoilla.
Palvelusten lyhentämisestä keskustellaan aika ajoin pappien ja kanttoreiden keskuudessa. Lyhentämistä sinänsä ei niinkään nähdä ongelmana kuin sitä, jos se tehdään taitamattomasti. Tällöin puhutaan lähinnä sunnuntailiturgiasta, jonka kesto vaihtelee seurakunnissa yleensä runsaasta tunnista reippaaseen puoleentoista.
Ortodoksiset jumalanpalvelukset ovat verrattain pitkiä, mikä juontaa juurensa niiden historiallisesta kerroksellisuudesta. Typikonistit (jumalanpalvelussääntöjen tuntijat) osaavat kertoa tästä enemmän, mutta samankaltainen runsaudenpula luonnehtii muutakin aikojen saatossa perinteeseen kertynyttä; mistään ei ole haluttu luopua.
Omana aikanani seminaarilla keskusteltiin etenkin arkipäivien aamu- ja ehtoopalveluksista, joita ei seurakunnissa juuri toimiteta. Lauantai-illan vigiliassa tosin on tarjolla koko paketti, mutta palvelus kärsii väen vähyydestä. Eniten surettaa se, että vahvan ylösnousemususkon sävyttämä aamupalvelus jää monilta seurakuntalaisilta kokematta.
Tottunut kirkossakävijä huomaa helposti, millaisella vauhdilla kulloistakin liturgiaa viedään eteenpäin. Papeilla on tyylinsä ja kanttoreilla mieltymyksensä, mutta toista antifonia (Ylistä Herraa, minun sieluni) kuulee enää harvoin kokonaan. Viimeistään silloin, kun ehtoollisaineiden siunaamissanat peittyvät Sinulle veisaamme, sinua ylistämme -veisun alle, toimittavan papin aikataulu käy selväksi.
Joidenkin mielestä kiirehtiminen ja palvelusten lyhentäminen vähentävät niiden pyhyyttä. Heille jumalanpalvelus on ennen muuta arjesta erotettua aikaa ja tilaa, josta ei haluaisi kiirehtiä pois. Luostareissahan palvelukset toimitetaan poikkeuksetta pidempinä, eikä kai kenellekään tulisi mieleen vaatia niiden lyhentämistä.
Toisaalta olen ollut myös katolisessa ehtoollismessussa, joka kesti puolisen tuntia. Messu toimitettiin arkilauantaina erään päiväseminaarin aluksi. Palveluksen pyhyys ja hartaus välittyivät vahvasti lyhyydestä huolimatta. Pyhyys loi pohjavireen koko seminaaripäivälle.
Palvelusten lyhentämisestä keskustellaan aika ajoin pappien ja kanttoreiden keskuudessa. Lyhentämistä sinänsä ei niinkään nähdä ongelmana kuin sitä, jos se tehdään taitamattomasti. Tällöin puhutaan lähinnä sunnuntailiturgiasta, jonka kesto vaihtelee seurakunnissa yleensä runsaasta tunnista reippaaseen puoleentoista.
Ortodoksiset jumalanpalvelukset ovat verrattain pitkiä, mikä juontaa juurensa niiden historiallisesta kerroksellisuudesta. Typikonistit (jumalanpalvelussääntöjen tuntijat) osaavat kertoa tästä enemmän, mutta samankaltainen runsaudenpula luonnehtii muutakin aikojen saatossa perinteeseen kertynyttä; mistään ei ole haluttu luopua.
Omana aikanani seminaarilla keskusteltiin etenkin arkipäivien aamu- ja ehtoopalveluksista, joita ei seurakunnissa juuri toimiteta. Lauantai-illan vigiliassa tosin on tarjolla koko paketti, mutta palvelus kärsii väen vähyydestä. Eniten surettaa se, että vahvan ylösnousemususkon sävyttämä aamupalvelus jää monilta seurakuntalaisilta kokematta.
Tottunut kirkossakävijä huomaa helposti, millaisella vauhdilla kulloistakin liturgiaa viedään eteenpäin. Papeilla on tyylinsä ja kanttoreilla mieltymyksensä, mutta toista antifonia (Ylistä Herraa, minun sieluni) kuulee enää harvoin kokonaan. Viimeistään silloin, kun ehtoollisaineiden siunaamissanat peittyvät Sinulle veisaamme, sinua ylistämme -veisun alle, toimittavan papin aikataulu käy selväksi.
Joidenkin mielestä kiirehtiminen ja palvelusten lyhentäminen vähentävät niiden pyhyyttä. Heille jumalanpalvelus on ennen muuta arjesta erotettua aikaa ja tilaa, josta ei haluaisi kiirehtiä pois. Luostareissahan palvelukset toimitetaan poikkeuksetta pidempinä, eikä kai kenellekään tulisi mieleen vaatia niiden lyhentämistä.
Toisaalta olen ollut myös katolisessa ehtoollismessussa, joka kesti puolisen tuntia. Messu toimitettiin arkilauantaina erään päiväseminaarin aluksi. Palveluksen pyhyys ja hartaus välittyivät vahvasti lyhyydestä huolimatta. Pyhyys loi pohjavireen koko seminaaripäivälle.
RSS Feed
