Piispainkokouksen päätöksellä toimitetaan tänään kirkoissamme panihida Petsamon luostarin suomalaiskauden viimeiselle johtajalle, isä Paisille. Bolsevikit teloittivat hänet raskaiden kuulustelujen jälkeen Leningradissa 28.12.1940. Päivää ei valittu sattumalta, sillä se on vanhan ajanlaskun mukainen pyhittäjä Trifon Petsamolaisen muisto- ja kuolinpäivä.
Isä Paisi (Pavel Varlaamovitš Rjabov, synt. 1881) toimi Petsamon luostarin johtajana vuodet 1932–1939, skeemaigumeni Johannes Valamolaisen (isä Jakinfin) jälkeen. Paisin aikana Petsamon luostari tuli taloudellisesti toimeen omillaan, toisin kuin maineikkaat Valamo ja Konevitsa. Veljestöä oli 22 henkeä ja se oli nuorempaa kuin muualla.
Muita vaikeuksia luostarilla olikin sitten alueen erityisluonteesta ja Suomen kirkon johdon nurjasta suhtautumisesta johtuen aivan riittämiin.
Petsamon alue liitettiin Suomeen Tarton rauhansopimuksessa 1920. Keisari Aleksanteri II oli luvannut Petsamon jo vuonna 1864 vastineeksi suomalaisten luovuttamasta Siestarjoen (Rajajoen) asetehtaan ympäristöstä Pietarin pohjoispuolella. Lupaus jäi tosin lunastamatta, mutta suomalaiset osasivat sitä vaatia Tartossa uusilta vallanpitäjiltä, jotka suostuivat asiaan pakkoraossa keskellä Venäjän sisällissotaa.
Petsamon seutu oli uusille suomalaisille isännille kulttuurisesti vierasta maata ja luostari vielä vieraampi. Munkkien oli haettava Suomen kansalaisuutta ja ryhdyttävä uuden kirkollisen hallinnon alaisuuteen. Vaihtoehtoakaan jälkimmäiselle ei ollut, koska Venäjällä oli noussut valtaan ateistinen hallinto.
Nikkeliesiintymän löytyminen 1921 sekä alueen strategisen merkityksen kasvu 1930-luvulla vaikuttivat suuresti niin luostarin kuin alueen alkuperäisväestön, kolttien, elämään. Tosin jo uusi rajanveto oli tuonut vaikeuksia kolttien porotaloudelle, ja sota seurauksineen koitui molempien kohtaloksi evakuoinnin laiminlyönnin vuoksi.
Isä Paisi kohtasi monen muun luostariasukkaan tavoin marttyyrikuoleman vankileirien maassa. Venäjän ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan lukenut häntä pyhien joukkoon vuonna 2003 kuten kahta muuta Petsamon alueen uusmarttyyria, vaikka syytökset Paisia kohtaan oli myönnetty perättömiksi. Jospa oma kirkkomme korjaisi laiminlyönnin, olihan hän Suomen kansalainen ja Suomen ortodoksisen kirkon alaisen luostarin johtaja.
Isä Paisin ja Petsamon luostarin vaiheista voi lukea tutkija Elina Kahlan erinomaisesta ja mielenkiintoisesta teoksesta ”Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari” (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2020).
Isä Paisi (Pavel Varlaamovitš Rjabov, synt. 1881) toimi Petsamon luostarin johtajana vuodet 1932–1939, skeemaigumeni Johannes Valamolaisen (isä Jakinfin) jälkeen. Paisin aikana Petsamon luostari tuli taloudellisesti toimeen omillaan, toisin kuin maineikkaat Valamo ja Konevitsa. Veljestöä oli 22 henkeä ja se oli nuorempaa kuin muualla.
Muita vaikeuksia luostarilla olikin sitten alueen erityisluonteesta ja Suomen kirkon johdon nurjasta suhtautumisesta johtuen aivan riittämiin.
Petsamon alue liitettiin Suomeen Tarton rauhansopimuksessa 1920. Keisari Aleksanteri II oli luvannut Petsamon jo vuonna 1864 vastineeksi suomalaisten luovuttamasta Siestarjoen (Rajajoen) asetehtaan ympäristöstä Pietarin pohjoispuolella. Lupaus jäi tosin lunastamatta, mutta suomalaiset osasivat sitä vaatia Tartossa uusilta vallanpitäjiltä, jotka suostuivat asiaan pakkoraossa keskellä Venäjän sisällissotaa.
Petsamon seutu oli uusille suomalaisille isännille kulttuurisesti vierasta maata ja luostari vielä vieraampi. Munkkien oli haettava Suomen kansalaisuutta ja ryhdyttävä uuden kirkollisen hallinnon alaisuuteen. Vaihtoehtoakaan jälkimmäiselle ei ollut, koska Venäjällä oli noussut valtaan ateistinen hallinto.
Nikkeliesiintymän löytyminen 1921 sekä alueen strategisen merkityksen kasvu 1930-luvulla vaikuttivat suuresti niin luostarin kuin alueen alkuperäisväestön, kolttien, elämään. Tosin jo uusi rajanveto oli tuonut vaikeuksia kolttien porotaloudelle, ja sota seurauksineen koitui molempien kohtaloksi evakuoinnin laiminlyönnin vuoksi.
Isä Paisi kohtasi monen muun luostariasukkaan tavoin marttyyrikuoleman vankileirien maassa. Venäjän ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan lukenut häntä pyhien joukkoon vuonna 2003 kuten kahta muuta Petsamon alueen uusmarttyyria, vaikka syytökset Paisia kohtaan oli myönnetty perättömiksi. Jospa oma kirkkomme korjaisi laiminlyönnin, olihan hän Suomen kansalainen ja Suomen ortodoksisen kirkon alaisen luostarin johtaja.
Isä Paisin ja Petsamon luostarin vaiheista voi lukea tutkija Elina Kahlan erinomaisesta ja mielenkiintoisesta teoksesta ”Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari” (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2020).
RSS Feed
