Seurasin tänään Vatikaanin YouTube-kanavalta paavi Benedictuksen siunaustilaisuutta ja yllätyin puheen vähyydestä. Tilaisuuden alussa toimitettu ehtoollismessu oli sekin varsin vähäsanainen, mutta kaunista kuorolaulua oli sitäkin enemmän.
Olen pari kertaa saanut osallistua katoliseen messuun ja tehnyt saman havainnon; vähemmän puhetta, enemmän hiljentymistä kuin esimerkiksi meillä ortodokseilla. Paavin siunaustilaisuuteenkin mahtui kaksi pidempää hiljaista hetkeä. Vähempien sanojen lisäksi minut yllätti aikanaan sekin, että ehtoollismessu voidaan toimittaa jopa alle puolessa tunnissa!
Jos jostakin kirkosta pitäisi puhua sanan kirkkona niin ortodoksisesta. Olen koettanut kyselläkin, mistä palveluskaavojemme monisanaisuus johtuu, mutta en ole saanut siihen kunnollista vastausta tai en oikeastaan vastausta lainkaan. Ehkä kyse on perinteen (tradition) ylikorostumisesta, toisin sanoen, että tekstejä kootessa ja/ tai muokatessa ei ole raaskittu jättää mitään pois. Voin olla väärässäkin.
Sanan lisäksi palveluksissamme on toki paljon muutakin kuten ikoneja, suitsutusta, liikettä ja kaunista kirkkolaulua. Viimemainittua tosin rasittaa sanojen paljous jopa siinä määrin, etteivät kuorolaiset aina tahdo ehtiä kaikkea laulaa. Erityisen onnettomalta tuntui aikanaan uusi nuottiliturgia (2011), jonka teksteistä runollisuus ja laulettavuus ovat paikka paikoin edelleenkin kovin kaukana.
Loppukaneettina ehdottaisin, että sanan kirkko tarkoittaisi jatkossa ortodoksista kirkkoa siitäkin huolimatta, että meillä on myös ikonimme, suitsutuksemme ja kaikki muukin. Tai että sanan kirkolla ei ainakaan tarkoitettaisi pelkästään luterilaista kirkkoa, vaikka nimitykselle on historian saatossa ollut perusteensa. Luterilainen jumalanpalvelus on kuitenkin päässyt monisanaisuudestaan väljemmille vesille.
Toki myönnän senkin, että ”sanalla” tarkoitetaan näissä yhteyksissä ennen kaikkea Raamatun sanaa, ja Sana isolla kirjoitettuna tarkoittaa Kristusta kuten Johanneksen evankeliumin ensiluvusta ilmenee. Siinä mielessä kristilliset kirkot ovat kaikki Sanan kirkkoja. Jos terminologinen ehdotukseni tökkii jotakuta oikeampiuskoista, niin kävisikö kompromissina sanan kirjoittaminen isolla alkukirjaimella?