Minean toiminta käynnistyi viime keväänä käytännössä uudelleen, kun seurakunnan koronarajoitukset lopulta poistuivat. Syyskautta 2021 lukuun ottamatta tilaisuuksia oli korona-aikana mahdotonta järjestää tiukan henkilörajoituksen vuoksi, joten patoutunutta toiminnan tarvetta oli kertynyt yllättävän paljon.
Viime kesänä Mineassa aloitettiin ukrainankielisen papin, isä Alexanderin (Zanemonets) toimittamat slaavinkieliset liturgiat Ortodoksiapiirin organisoimana kerran kuukaudessa. Lisäksi Ukrainan pakolaisille on hankittu avustustarvikkeita, järjestetty kirkkokyyti Hämeenlinnaan ja tarjottu diakonialounas Minean tiloissa.
Näitä toimintoja samoin kuin seurakunnan jumalanpalveluksia ja muuta toimintaa on jokseenkin mahdotonta suunnitella ja organisoida Riihimäellä ilman paikkakunnalla sijaitsevaa toimitilaa. Rukoushuone oheistiloineen luo aktiivisuutta ja toiminta pitää tilan elävänä, joten vaikutus ilmenee molempiin suuntiin.
Tätä taustaa vasten on hämmästyttävää, että seurakunnan piirissä on ilmennyt pyrkimystä sulkea pohjoisen toimialueen tilat Riihimäellä ja Forssassa. Sitä kummallisempaa se on, kun Minean toiminta suhteutettuna väestöpohjaan lienee vilkkaampaa kuin paikoin pääkaupunkiseudulla.
Viime vuosina on kirkossakin mainittu, etteivät tärkeintä ole seinät vaan toiminta. Tällä tarkoitetaan, ettei kaikkia kiinteistöjä ole tarpeen omistaa vaan osa toiminnasta voi tapahtua vuokratiloissa. Näin Riihimäellä ja Forssassa on juuri toimittu ja kustannukset ovat minimaalisia verrattuna omistustilojen tuomiin korjaus- ja muihin velvoitteisiin.
Seurakunta ei tietenkään voi luopua historiallisesti arvokkaista kirkkorakennuksistaan, koska niille on vaikea nähdä muuta hyväksyttävää käyttöä. Sen vuoksi ei kuitenkaan pidä sulkea tiloja siellä, missä on toimintaa. Aktiivisuus on paikallista, eikä sitä voi mahtikäskyillä siirtää toiselle paikkakunnalle.
Myös Ukrainan pakolaistilanne puoltaa tilojen tarvetta muuallakin kuin Helsingissä. Riihimäelle on sijoitettu 500–600 ukrainalaista, mm. kaikki lemmikkiensä kanssa maahan tulevat, joten uutta väkeä tulee koko ajan. Sama on tilanne monella muullakin pienellä paikkakunnalla seurakunnan alueella.