Suuren perjantain kärsimysevankeliumeissa kiinnittää huomiota kohta, jossa Jeesuksen kanssa ristiinnaulituista ryöväreistä toinen katuu, toinen ei. Näin tapahtuu vain Luukkaan kertomuksen mukaan, Markus ja Johannes eivät tätä mainitse. Matteus sitä vastoin kertoo ryöväreiden ivanneen Jeesusta ylipappien, lainopettajien ja vanhimpien kanssa.
Kertomusten erilaisuus saattaa hämmentää raamatunlukijaa, mutta asiaa tunteville tässä ei ole mitään uutta. Neljä evankeliumia on koottu paitsi eri aikoina, osittain myös eri lähteistä ja suunnattu eri lukijakunnille. Niiden sisällöissä ja painotuksissa on eroja, mutta ydinsanoma ja pääviesti on kirkkaasti yhdenmukainen.
Luukkaan evankeliumin kertomus katuvasta ryöväristä on erityisen merkityksellinen juuri ortodokseille, onhan se otettu suuren perjantain aamupalveluksen kauniin eksapostilarion aiheeksikin (”Viisaan ryövärin teit Sinä mahdolliseksi…”). Samaa kertomusta on käytetty myös perusteluna slaavilaisen ristin vinolle poikkipuulle; taivaaseen osoittava puoli kuvaa katuvaa ryöväriä ja alaspäin osoittava sitä toista.
Luukkaalla on muutakin, mitä toisilta evankelistoilta ei löydy. Näitä ovat mm. kertomukset rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, publikaanista ja fariseuksesta, laupiaasta samarialaisesta ja kertomus tuhlaajapojasta. Luukkaan evankeliumia onkin kutsuttu köyhien evankeliumiksi, sillä hän suhtautuu erityisen suopeasti vähemmistöihin ja marginaaliryhmiin.
Liki puolet Luukkaan evankeliumista on materiaalia, jota ei esiinny lainkaan muilla. Hänellä on ainoana myös jouluevankeliumi sellaisena kuin me sen tunnemme. Syntymäkertomuksen sijoittamista evankeliumin alkuun on selitetty Luukkaan logiikankaipuulla, olihan hän ammatiltaan lääkäri ja kiinnostunut historiasta.
Ortodokseja evankeliumien erilaisuuden ei pitäisi hämmentää. Kirkon juhlaperinteessä ja ikonografiassa on paljon sellaista, mikä perustuu käytössämme olevan Raamatun kaanonin ulkopuoliseen aineistoon. Ortodoksinen usko ei siinä mielessä ole yksin Raamatun varassa. Sen toisena kivijalkana on kirkon traditio, kirkon perintö, jonka kautta Raamatun välittämää pelastushistoriallista viestiä on tulkittu läpi vuosisatojen.
Kertomusten erilaisuus saattaa hämmentää raamatunlukijaa, mutta asiaa tunteville tässä ei ole mitään uutta. Neljä evankeliumia on koottu paitsi eri aikoina, osittain myös eri lähteistä ja suunnattu eri lukijakunnille. Niiden sisällöissä ja painotuksissa on eroja, mutta ydinsanoma ja pääviesti on kirkkaasti yhdenmukainen.
Luukkaan evankeliumin kertomus katuvasta ryöväristä on erityisen merkityksellinen juuri ortodokseille, onhan se otettu suuren perjantain aamupalveluksen kauniin eksapostilarion aiheeksikin (”Viisaan ryövärin teit Sinä mahdolliseksi…”). Samaa kertomusta on käytetty myös perusteluna slaavilaisen ristin vinolle poikkipuulle; taivaaseen osoittava puoli kuvaa katuvaa ryöväriä ja alaspäin osoittava sitä toista.
Luukkaalla on muutakin, mitä toisilta evankelistoilta ei löydy. Näitä ovat mm. kertomukset rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, publikaanista ja fariseuksesta, laupiaasta samarialaisesta ja kertomus tuhlaajapojasta. Luukkaan evankeliumia onkin kutsuttu köyhien evankeliumiksi, sillä hän suhtautuu erityisen suopeasti vähemmistöihin ja marginaaliryhmiin.
Liki puolet Luukkaan evankeliumista on materiaalia, jota ei esiinny lainkaan muilla. Hänellä on ainoana myös jouluevankeliumi sellaisena kuin me sen tunnemme. Syntymäkertomuksen sijoittamista evankeliumin alkuun on selitetty Luukkaan logiikankaipuulla, olihan hän ammatiltaan lääkäri ja kiinnostunut historiasta.
Ortodokseja evankeliumien erilaisuuden ei pitäisi hämmentää. Kirkon juhlaperinteessä ja ikonografiassa on paljon sellaista, mikä perustuu käytössämme olevan Raamatun kaanonin ulkopuoliseen aineistoon. Ortodoksinen usko ei siinä mielessä ole yksin Raamatun varassa. Sen toisena kivijalkana on kirkon traditio, kirkon perintö, jonka kautta Raamatun välittämää pelastushistoriallista viestiä on tulkittu läpi vuosisatojen.
RSS Feed
