Toimintasuunnitelma 2023
Riihimäen Ortodoksiapiirin toiminta jatkuu kahden koronarajoitusvuoden jälkeen suhteellisen normaaleissa puitteissa. Ilahduttavaa on ollut, että Mineaan palveluksiin ovat löytäneet tiensä myös lähikaupunkien ortodoksit, uudet Minean piiriin hakeutuneet sekä Riihimäelle asettuneet Ukrainan sodan pakolaiset.
Ukrainan pakolaisten osalta painopiste on siirtymässä vähin erin avustustoiminnasta aktivoimiseen. Heille on jo tarjottu mahdollisuutta kokoontua omaehtoisesti Mineassa ja osallistua esimerkiksi slaavinkielisten palvelusten kirkkokahvijärjestelyihin.
Yhdistyksen tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää saada lisää jäseniä erityisesti nuoremman ja keski-ikäisen väestön piiristä, jotta toiminta voisi uudistua ja aktiivisia tekijöitä riittäisi myös tulevina vuosina.
Toimitila Minean olemassaoloa joudutaan puolustamaan myös jatkossa, vaikka seurakunnanvaltuusto palauttikin Minean vuokraa koskevan määrärahan kuluvan vuoden budjettiin. Valtuuston 10.11.2022 päätöksen mukaan ”Riihimäen ja Forssaan toimitilojen tulevaisuudesta tuodaan esitys seurakunnanvaltuustolle toiminnan kartoituksen jälkeen”.
Yhdistyksen toiminta jatkuu Patentti- ja rekisterihallituksen 26.1.2023 tarkistamien ja rekisteröimien uusien sääntöjen puitteissa.
Tiedotustoiminta
Ortodoksiapiirin sisäinen tiedotus tapahtuu jatkossakin jäsenkirjeillä 3–4 kertaa vuodessa. Ulkoista tiedottamista hoidetaan pääasiassa Minean ja seurakunnan nettisivujen, netin tapahtumakalentereiden, Aamupostin maksuttoman yhdistyspalstan sekä Aamun Koiton kautta. Toimitilan näyteikkunaa pyritään pitämään ajan tasalla kirkkovuoden kulun mukaisesti.
Minean nettisivut olisi tarpeen uudistaa ja harkita myös Minean Facebook-sivun avaamista, mikäli sille löytyy vapaaehtoisia valvojia (moderaattoreita). Näyteikkunan rakenteeseen haetaan uutta ratkaisua.
Aiemmin suunnitteilla ollut ja koronan vuoksi siirtynyt Minean toiminnasta kertovan kirjeen postitus alueen ortodokseille voidaan toteuttaa, mikäli seurakunta vastaa sen kustannuksista.
Varsinainen toiminta
Ennen vuosikokouspäivää Mineassa on järjestetty seurakunnan liturgia sunnuntaina 8.1. ja 5.2. sekä ukrainankielisen papin toimittama slaavinkielinen liturgia lauantaina 21.1. ja 18.2. kirkkokahveineen. Kalenteriin on saatu myös paastokauteen liittyviä palveluksia, joista suuri katumuskanoni toimitettiin torstaina 23.2.
Diakoniatyöntekijä Katri Heporaudan ohjaama Kässäklubi jatkaa toimintaansa ja on kokoontunut torstaina 12.1. ja 9.2.
Minean kirjallisuusiltoja jatketaan edelleen. Tiistaina 17.1. Pirkko Arola kertoi tuoreimmasta teoksestaan ja antoi ohjeita menneisyydestä kirjoittamiseen. Kirjailija Annina Holmberg vieraili Mineassa 7.2. kertoen teoksestaan Riivattu ja siunattu (2022), jonka hän on kirjoittanut isästään, ohjaaja Kalle Holmbergista.
Kevätkaudelle on aikataulutettu lisäksi seuraavia tilaisuuksia:
Ti 28.2. klo 18 Riihimäen Ortodoksiapiirin vuosikokous
Ti 7.3. klo 18 apulaispiispa Sergein vierailu "Rukous - vuoropuhelua Jumalan kanssa"
To 9.3. klo 10–13 Kässäklubi
Pe-su 10.–12.3. pyhiinvaellus Valamoon Lohjan seudun ortodoksien kanssa
Su 12.3. klo 10 liturgia ja kirkkokahvit, Ristinkumartamisen sunnuntai
La 18.3. klo 10 slaavinkielinen liturgia, kastetoimitus ja kirkkokahvit
Ke 22.3. klo 17 Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia (EPL)
La 1.4. klo 10 liturgia ja kirkkokahvit, Lasaruksen lauantai
To 6.4. klo 10–13 Kässäklubi
Pe 7.4. klo 14 Suuren perjantain ehtoopalvelus
Ti 11.4. klo 18 pääsiäisen slaavimispalvelus, Minean pääsiäisjuhla
To 4.5. klo 10–13 Kässäklubi
Su 7.5. retki Uspenskin liturgiaan (klo 10) ja kuorojen yhteiskonserttiin
Su 21.5. klo 13 luontoretki Hatlamminsuolle, jossa Kiitosakatistos
Pe 26.5. klo 18 Sielujen lauantain muistelulitaniat Riihimäen hautausmaalla
Seurakunnan liturgia on määrä toimittaa Mineassa kerran kuukaudessa ja slaavinkielinen liturgia likipitäen yhtä usein. Seurakunnan liturgioita toivotaan sunnuntaille, mutta slaavinkielisten osalta lauantai näyttää sopivan paremmin ukrainankielisen papin ja seurakunnan kanttorin aikatauluihin.
Mielenterveyden ensiapukurssi I siirretään syksyyn pidettäväksi kolmena torstai-iltana 28.9., 5.10. ja 12.10. klo 16.30–21 (ilmoittautumiset 14.9. mennessä). Syyskaudelle pyritään saamaan vierailevia luennoitsijoita eri aihepiireistä sekä lisäämään ja laajentamaan Minean kulttuuritarjontaa. Syyskauden ohjelmarunko laaditaan kevään aikana.
Yhteistoiminta
Minean vuokrasta vastaa Helsingin ortodoksinen seurakunta, ja ortodoksiapiiri järjestää slaavinkielisiä palveluksia ja muuta toiminta. Toimitilassa järjestetään lisäksi raamattupiirin sekä mahdollisesti myös ukrainalaisten kokoontumisia. Minean ikonimaalausryhmä palannee jossain vaiheessa takaisin.
Yhteistoimintaa muiden yhteisöjen kuten ev.lut. seurakunnan diakoniatoimen sekä Ukrainan pakolaisten parissa työskentelevien kanssa jatketaan mm. diakoniaruokailun osalta.
Taloudellinen toiminta
Ortodoksiapiirin jäsenmaksun vahvistaa vuosikokous, mutta sääntöjen mahdollistamaa liittymismaksua uusilta jäseniltä ei peritä. Yhdistyksen avustuksia ulkopuolisille yhteisöille rajoitetaan, jotta alijäämäistä taloutta voidaan vakauttaa ja varautua myös yllättäviin avustustarpeisiin.
Yhdistyksen taloutta pyritään tukemaan kirkkokahvien, kirpputoritoiminnan ja painotuotteiden myynnin lisäksi myös muilla mahdollisilla tavoilla.
Jatkossa on tarpeen tehostaa varainhankintaa, jotta oman pääoman käyttöä toimintamenoihin voidaan ainakin vähentää.
Riihimäen Ortodoksiapiiri ry:n hallitus